Mikä on Kyrön motiivi?

25Kes08

Maastohiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö sivaltelee nyt surutta joka puolelle 90-luvun ja 2000-luvun alun dopingin käytöstä hiihtopiireissä. Tähän mennessä on tapahtunut muun muassa seuraavaa.

  • Kyrö väittää, että suomalaisessa hiihdossa käytettiin veridopingia kaikissa muodoissaan 90-luvulla ja 2000-luvun alussa.
  • Kyrö väittää, että suomalaisilla ja venäläisillä oli yhteinen dopingohjelma 90-luvulla.
  • Kyrö väittää, että vuonna 1998 silloinen lajipäällikkö Pekka Vähäsöyrinki toi Kyrölle tämän kotiin säilytettäväksi kasvu- ja epo-hormonia.
  • Kyrö väittää olympiavoittaja Marjo Matikaisen saavuttaneen 80-luvun hiihtomenestyksensä dopingin avulla.
  • Kyrö väittää Kansainvälisen hiihtoliiton lääketieteellisen komitean suomalaisjäsenen Tapio Videmanin antaneen väärää tietoa Suomen joukkueelle Lahden kisojen aattona. Kyrön mukaan Videman sanoi, ettei plasmanlaajentajien käyttö näkyisi dopingtesteissä.
  • Kyrö väittää Jari Piiraisen toimineen ”ovimiehenä verenpoistossa” ja olleen hiihdon ”dopingkomppanian” päällikkö 90-luvulla.
  • Entinen lajijohtaja Antti Leppävuori myöntää Hiihtoliiton hankkineen Lahdessa 2001 käytetyt plasmanlaajentajat ja niitä oli ehkä käytetty muuhunkin kuin palautumisen edistämiseen.
  • Kyrö väittää, ettei Virpi Kuitunen ollut tietämätön hemohes-nesteytyksen uhri Lahdessa.
  • Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pääsihteeri myöntää, että FIS:n virkailija ja Kyrö peittelivät yhdessä hiihtäjä Virpi Kuitusen liian korkeita veriarvoja hieman ennen Lahden kisoja. FIS:n eläkkeellä oleva maastohiihtojohtaja Bengt-Erik Bengtsson vahvistaa tehneensä Kyrön kanssa sopimuksen Kuitusen tahallisesta keskeyttämisestä vuoden joulukuussa 2000 käydyssä maailmancupin kisassa.
  • Kyrö väittää hiihtoliiton entisen puheenjohtajan Paavo M. Petäjän yllyttäneen häntä antamaan väärän valan dopingsotkuja käsitelleelle välimiesoikeudelle. Kyrön mukaan hänen haluttiin todistavan Virpi Kuitusen ja Milla Saaren (ent. Jauho) hemohes-käryn tuottamuksellisuuden puolesta, eli kertovan, etteivät naiset tienneet saamastaan dopingista.

Huh-huh! Onhan siinä hieman pureksittavaa, mutta merkille pantavaa on, ettei asianosaisia lukuun ottamatta kukaan muu ole ollut erityisen tyrmistynyt Kyrön paljastuksista.

Medialle näin kovat väitteet kyllä kelpaavat, mutta mikä avasi Kyrön suun? Paljastajan motiivien perään ei taaskaan juuri kysellä. Ehkä kannattaisi, sillä sieltä voi löytyä jotakin kiinnostavaa.

Kyröhän ryhtyi avautumaan ensin valtakunnansyyttäjälle, joka kiinnostui uudelleen STT-Räsäs-oikeudenkäynnissä vuonna 1998 annetuista lausunnoista. Tuskinpa syyttäjällä oli hihassaan mitään valttikorttia, jolla sai Kyrön houkuteltua tai kiristettyä puhumaan, vaan vauhdittava tekijä oli jossain muualla.

Medialla rahastaminen ei ainakaan ole Kyrön motiivi, sillä hän antaa lausuntoja välineille, jotka eivät maksa haastatteluista.

Ehkä hän markkinoi tulevaa kirjaansa, kuten FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis epäili vielä viime viikolla. Jos sellainen kirja on tulossa, niin kovin ovat rajuja keinoja pelkäksi markkinointitempaukseksi.

IS:n kolumnisti Pekka Holopainen esitti 22.5.2008 teorian, jonka mukaan Kyrö iskee nyt, koska ystävänsä Kaisa Variksen epo-käryn jälkeen Kyrön viimeinenkin linkki huippu-urheiluun katkeaa. Nyt Kyröllä ei olisi enää ketään suojeltavanaan.

HS:n urheilutoimituksen esimies Ari Pusa kirjoitti pari päivää myöhemmin, että Kyröllä ei ole enää mitään menetettävää, mutta hänellä on vahvat motiivit sotkeentua asioihin. Pusan mielestä Kaisa Variksen toinen epo-käry saattoi laukaista Kyrössä kostoiskun.

Lahdessa 2001 kaikki kaatui Kyrön ja kuuden hiihtäjän syliin. Nyt näyttää siltä, että puuhamiehiä olikin taustalla melkoinen joukko. Yleisöä kiinnostaakin nyt, millainen kassakaappisopimus Kyröllä oli Hiihtoliiton kanssa dopingvastuun kantamisesta. Kuka maksoi ja paljonko? Loppuiko rahantulo vai rikkoiko joku sopimusta? Oliko Kyrölle kenties luvattu Jarmo Riskin tavoin kotimaiset toimitsijaoikeudet takaisin ja sitten niitä ei annettukaan? Kenelle Kyrö on katkera ja miksi? Miksi Kyrö ei vastannut Jari Piiraisen soittopyyntöihin, kun tämä yritti selvittää Nelosen uutisten dopingväitteitä.

”Näin, että Piirainen soitti minullekin, mutta kun olen edelleen elinikäisessä toimintakiellossa, katsoin, ettei minulla ole velvoitteita puhua hänen kanssaan. Ei tuntunut mielekkäältä vastata hänen soittoonsa”, oli Kyrön paljon puhuva vastaus IS:lle maanantaina.

Advertisements


One Response to “Mikä on Kyrön motiivi?”

  1. Tuskinpa sillä mitään motiivia noissa toihuissa edes oli. Mielenkiintoista tuota oli kyllä seurata iltapäivälehdissä aikoinaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: