Imagopolitiikassa kaikella on väliä

07Maa08

En ryhdy puolustelemaan Susan Ruususen Pääministerin morsian -kirjaa – minusta se on silkkaa kiss and selliä, joka on vastenmielinen ilmiö -, mutta yksi asia häiritsee käräjäoikeuden ratkaisun jälkeisessä julkisessa keskustelussa. Laissa mainittu käsite yhteiskunnallinen merkitys vaatii pikaista uudelleenmäärittelyä, sillä yhteiskunta, politiikka ja media ovat muuttuneet paljon siitä, kun tuo termi otettiin käyttöön.

Yksityiselämän suojaa ja sananvapautta koskevissa oikeustapauksissa tuomarit joutuvat yhä useammin arvioimaan tiedotusvälineiden julkaisemien asioiden yhteiskunnallista merkitystä. Nyt on pakko kysyä, ovatko ammattituomarit tässä arvioinnissa yhtään sen pätevämpiä kuin maallikkolautamiehetkään? Onko tuomarien ymmärrys poliittisen järjestelmän ja median muutoksista sekä imagopolitikoinnin kasvaneesta merkityksestä ajan tasalla?

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

– Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen (Rikoslaki 24 luku 8 pykälä)

Ruususen tapauksessa käräjäoikeuden tuomari Merja Lahti, viestintäoikeuden asiantuntija Päivi Tiilikka sekä hämmästyksekseni myös Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen eivät nähneet Ruususen kirjalla mitään yhteiskunnallista merkitystä. Ehkä tällainen kirja olisi vielä 80-luvun ilmapiirissä voitu vaieta kuoliaaksi, mutta 2000-luvulla elämme imagopolitiikan aikaa, jolloin kirjan luomalla mielikuvalla voi olla hyvinkin suuri vaikutus äänestäjien valintoihin.

Mitä se yhteiskunnallinen merkitys sitten on? Miten sitä voidaan käyttää juridisen arvioinnin perusteena, jos termiä ei ole kunnolla edes määritelty ja kaikki käsittävät sen eri tavoin?

On tietenkin selvää, että jos Ruusunen olisi paljastanut Vanhasen kavaltavan puolueensa rahoja tai tekevän arveluttavia lehmänkauppoja poliittisten ja taloudellisten sidosryhmien kanssa, asia olisi yhteiskunnallisesti merkittävä.

Olisiko se yhteiskunnallisesti merkittävää, jos Vanhanen paljastuisi yksityiselämässään patologiseksi valehtelijaksi tai natsihenkiseksi rasistiksi? Ehkä nämä julkisuudelta visusti piilossa pidetyt luonteenpiirteet heijastuisivat myös hänen työtehtäviinsä. Kansalaisilla olisi oikeus tietää, vaikka tieto olisi peräisin Vanhasen yksityiselämästä.

Entä kun kirjan tekijä kertoo, ettei kansanedustajalla ja pääministerillä ole mitään käsitystä vähävaraisen yksinhuoltajaperheen toimeentulosta? Tai kun kirjoittaja kuvailee pääministerin rutiineihinsa jämähtäneenä, jokseenkin tunnekylmänä ja estoisena persoonana, joka vonkaa sänkyseuraa netistä ja jättää lopulta tekstiviestillä? Se on tietysti vain yhden katkeran ihmisen mielipide, mutta eikö se silti ole vähintään yhtä uskottava todistus Matti Vanhasen ominaisuuksista kuin hänen itsensä medialle tarjoama putipuhtoinen imago?

2000-luvun politiikka on mediaa varten luotua näytelmää, imagopolitiikkaa, jossa poliitikko pyrkii miellyttämään potentiaalisia äänestäjiään ja puolueensa kannattajia median välityksellä. Imagoa rakennetaan, parannetaan ja varjellaan kaikin keinoin. Sen kuntoa tutkitaan puolueissa ja mediassa säännöllisin gallupein. Avainhenkilöiden imago on niin tärkeä puolueille, että jos imago saa liikaa säröjä, henkilöstä tulee helposti rasite ja hänet voidaan joutua vaihtamaan.

2000-luvun presidentinvaalit ovat henkilövaaleja, joissa ehdokkaiden imagot ratkaisevat enemmän kuin puoluetaustat ja asiakysymykset. Eduskuntavaalit ovat muuttuneet pääministerivaaleiksi, joissa pääehdokkaiden imagoa tuijotetaan lähes vainoharhaisesti. Ensi syksyn kunnallisvaaleissakin moni äänestäjä valitsee ehdokkaansa tämän imagon perusteella, koska kunnallispolitiikan kiemuroihin perehtyminen on niin vaivalloista.

Poliitikot eivät imagonsa varjelemiseksi tuo vapaaehtoisesti esiin omia inhimillisiä vajavaisuuksiaan ja virheitään. Kuvan täydentäminen jää median tehtäväksi.

Jos yhteiskunnallinen merkittävyys määritellään näin laveasti, se joutuu väistämättä ristiriitaan yksityisyydensuojan kanssa. Silloin kaikella, mitä korkea-arvoinen poliitikko tekee tai sanoo myös yksityiselämässään, on yhteiskunnallista merkitystä. Imagoltaan kun ei saa ilta- eikä viikonloppuvapaita.

Tohtori Tiilikka murehtii tämän päivän Helsingin Sanomissa sitä, että pätevien ihmisten lähtö politiikkaan saattaa heiketä, jos Helsingin käräjäoikeuden tuomio säilyy hovioikeudessa. Tiilikkaa täytyy rauhoitella sillä, että poliitikkojen yksityiselämää on puitu suomalaisessa mediassa jo muutama vuosikymmen ja monta kertaa huomattavasti rankemmin kuin Matti Vanhasen tapauksessa. Muun muassa Johannes Virolaisen riitaisa avioero oli esillä jo 1979. Joten tuskinpa paljastava julkisuus tulee enää yllätyksenä kenellekään poliitikolle tai sellaiseksi haluavalle.

Mainokset


No Responses Yet to “Imagopolitiikassa kaikella on väliä”

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: