Skandaali vaatii kasvot – ja kalapuikkoviikset

28Tam08

Olin aikeissa kirjoittaa siitä, miksei eduskunnan tykönään teettämästä häirintäkyselystä tullut skandaalia. Olisin todennut, että skandaalilta vältyttiin, koska eduskunta toi itse asian julkisuuteen sen sijaan, että media olisi teettänyt oman selvityksensä tai että tietoa olisi tipahdellut pienissä erissä julkisuuteen. Toinen taktisesti taitava veto oli, että eduskunta ehti valmistautua ja laatia julkisuusstrategian, jonka mukaan kansanedustajien sopimatonta käytöstä paheksuttiin eduskunnasta käsin jo ennen kuin yksikään media ennätti asialle.

Kolmas ja tärkein tekijä skandaalin torpedoimisessa oli se, ettei ahdistelu saanut kasvoja. Ketään yksittäistä kansanedustajaa ei nimetty ahdistelijaksi. 

Ei ennen sunnuntain Helsingin Sanomia, joka teki asiasta skandaalin.

Hesarin juttu oli otsikoitu: Seksuaalista häirintää. Ingressin mukaan ”Eduskunnan naisten mielestä joukko mieskansanedustajia käyttäytyy sopimattomasti. Miten nämä miehet vastaavat väitteisiin?” Kuvituksena hymyilevä joukko kansanedustajia – Esa Lahtela, Tero Rönni, Lyly Rajala, Lauri Oinonen, Pekka Vilkuna, Tapani Mäkinen ja Mika Lintilä.

Lehden haastattelemien nimettömien eduskunnan naistyöntekijöiden mukaan seksuaalisia ahdistelijoita olivat ”Maakunnan miehet, iältään keski-ikä plus. Seksistisiä wannabe-alfauroksia. Kalapuikkoviiksi-sektori”. He ”tuijottavat intensiivisesti rintoja hississä ja kuntosalilla”, ”heittävät rasvaläppää” ja ”vihjailevat inhottavasti”.

Tämän tarkempia, yksilöityjä tietoja jutussa ei annettu siitä, mihin nimeltä mainitut kansanedustajat olivat lehden tekemän soittokierroksen perusteella syyllistyneet. Lehtihän ei näin syytä ketään suoranaisesti mistään, jolloin sillä ei ole vastuutakaan mistään. Henkilöidyt väitteet vaatisivat taakseen kovempaa faktaa kuin soittokierroksen, anonyymeina pysyttelevät lähteet ja inhottavan hissikatseen.

Aika kauas on tultu vuodesta 2001, jolloin Hesari epäröi pitkään Veikkaus Oy:n ahdisteluongelmasta kertomista. Loppujen lopuksi juttu julkaistiin, mutta ilman firman ja ahdistelusta syytetyn toimitusjohtaja Matti Ahteen nimeä. Nimi tuli esiin televisio-ohjelmassa vasta myöhemmin. Miksi Ahde sai kansanedustajia paremman suojan?

Henk. koht. olen sitä mieltä, että seksuaalista häirintää ei tarvitse kenenkään sietää, ja tällaiseen ongelmaan pitää puuttua tiukasti yhteisön sisällä. Mutta onko katsominenkin häirintää? Missä menee himokkaan ja viattoman tuijotuksen raja? Onko nopea tsekkaus silloin ok, jos ei ole keski-ikäinen maakunnan mies eikä ole kalapuikkoviiksiä? Siinäpä taas ainesta yhteiskunnalliseen keskusteluun. 

Filed under: Ajankohtaiset skandaalit, Esa Lahtela, Harri Nykänen, Käytäntö, Kriisiviestintä, Lauri Oinonen, Lyly Rajala, Matti Ahde, Mika Lintilä, Pekka Vilkuna, Pirkko K. Koskinen, Tapani Mäkinen, Teoria, Tero Rönni, Vanhat skandaalit, Vellamo Vehkakoski   |  8 Comments