Jääkö joulukinkku nyt syömättä?

01Jou07

possu.jpgPossunlihassa on ollut viime päivinä tympeä sivumaku. Aiemmin en ole liiemmin miettinyt, elikö tämä eläin kurjan elämän minun vuokseni. Nyt en saa mielestäni kuvia paskaisissa pahnoissa makaavista sian- ja kananraadoista. Eläinaktivistit taisivat onnistua tietoiskussaan.

Jos olette ihmetelleet aiheesta laadittuja pienehköjä artikkeleita joissakin lehdissä, niin syynä on kai se, että median kannalta eläinrääkkäysskandaalin paljasti väärä taho – Oikeutta eläimille -järjestö. Järjestöllä on huono maine. Eläinaktivismihan rinnastetaan yhä lähinnä terrorismiin, eikä noista teemoista voi edes järjestöihin kuulumaton avata suutaan leimautumatta epäilyttäväksi hihhuliksi.

Suomalainen valtamedia – siis lähinnä ne päätoimittaja- ja pääkirjoitustason setämiehet, joilla on mielipidevalta toimituksissa – keskittyy pönkittämään vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä ja suhtautuu korostetun ankarasti kaikkeen eläinaktivismiin viittaavaan. Vastenmielisyyden juuret ovat 90-luvun kettutarhaiskuissa ja tuolloin syntyneessä vastakkainasettelussa eläinaktivistien ja valtiovallan, johon mediakin itsensä mieltää, välillä.

Oikeutta eläimille -järjestö toimitti suomalaistiloilta salaa kuvaamansa videot ja valokuvat Ylen A-studiolle, joka esitti osan niistä keskiviikkona. Kuten kunnon skandaaliin kuuluu, tulilinjalle joutui heti istuva maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk), jonka oman tilan asioiden väitettiin olleen retuperällä. Myöhemmin ilmeni, että kyseinen tila kuului Anttilan tyttärelle, eikä siellä ainakaan tämänpäiväisessä tarkastuksessa todettu mitään laiminlyöntejä.

Mutta onkohan Sirkka-Liisa Anttila tässä tilanteessa ihan oikea ihminen vastaamaan selvityksistä, joita muun muassa hänen tyttärensä tilalta haetaan?

Me tulemme selvittämään tämän asian aivan juurta jaksain. Kuluttajilla pitää olla oikeus tietää, että Suomessa eläimet hoidetaan hyvin. Se on meidän yhteinen tahtotila.

– Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk),

IL 29.11.2007

Mielenkiintoinen kommentti siihen nähden, että juuri on tuotu useilta suomalaistiloilta julki kuvamateriaalia, joka todistaa täysin päinvastaista. Jos ministerin ”tahtotila ”on noin kova, näkeekö se vain oman totuutensa? Anttila myös paheksui salaa kuvattujen filmien tuomista julkisuuteen. Miksi?

Tälle ajalle on oireellista, että Oikeutta eläimille -järjestö tekee sitä, mitä journalismin pitäisi tehdä mutta ei kuitenkaan tee. Suomalainen jänöjussimedia ei juurikaan käytä poikkeuksellisia tiedonhankintakeinoja edes silloin, kun ne olisivat ainoa keino paljastaa vakavia yhteiskunnallisia epäkohtia. Brittiläisen BBC:nkin piti käydä täällä soluttautumassa ja paljastamassa laittomat koiratappelut.

Onko tässä maatila-asiassa nyt sitten skandaalia vai ei? Katsotaan, kun pöly laskeutuu. Jos media hoitaa tehtävänsä, se selvittää seuraavaksi, millaista on teollisen tuotantotilan todellinen arki ja miten paljon se eroaa kohukuvissa nähdystä synkeydestä.

Kuolleita possuja kauhisteleville tiedoksi elintarvikeviraston huomautus, että tiloilla kuolee aina eläimiä, muun muassa 10-15 prosenttia syntyneistä porsaista. Toimintatapoihin kuuluu, että kuolleet eläimet poistetaan vähintään kerran vuorokaudessa. Oikeutta eläimille -järjestön kuvissa ja videoissa näkyy kuitenkin jo mätänemistilassa olevia eläimiä elävien joukossa. Maallikkokin tietää, että jotain on silloin pielessä.

Surkuhupaisinta on, että paljastuneen ongelman ratkaisun sijaan keskustellaan siitä, miten saataisiin eläimiä kuvanneet leivättömän pöydän ääreen. Nyt ei ole kyse mistään Watergatesta, koska ei ole murtauduttu minnekään. Mitään ei ole tuhottu, eikä vahinkoa ole aiheutettu muuta kuin imagoille.

Salaa kuvaaminenhan on salakatselua! Ei ole. Salakatselu tarkoittaa ihmisten luvatonta kuvaamista, ei elävien tai kuolleiden possujen filmaamista.

Kyseeseen voisi tulla kotirauhan rikkominen! Ei voi, elleivät maajussit sitten asu navetassa.

Hallinnan loukkaus se nyt ainakin on! Hallinnan loukkaus? Tähän ikään asti piti elää, ennen kuin tällaisenkin rikosnimikkeen kuulin. Rikoslaista selviää, että pykälää ei sovelleta tapauksiin, joista on ollut vain vähäistä haittaa.

Advertisements


No Responses Yet to “Jääkö joulukinkku nyt syömättä?”

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: