Vamppaavat vasikat

18Mar07

kimi.jpgHowdy, you all ”valentina gioia pics” googlers all over the world. Sorry, this piece is in Finnish only and does not include any images.

Ettei vain olisi Räikkösen poika joutunut kiss and tell -ilmiön uusimmaksi uhriksi. Italialainen Valentina Gioia väittää olleensa Kimi Räikkösen salarakas vuoden ajan. Suhteen kiistävä Räikkönen oli tuona aikana jo naimisissa Jenni Dahlmanin kanssa. Viimeisimpien tietojen mukaan italialaisnaisella on manageri, jonka epäillään sekaantuneen koko maata ravisuttaneeseen seksi- ja kiristysskandaaliin.

Kiss and tell – pussaa ja puhu, liehittele ja lavertele tai vamppaa ja vasikoi – esiintyi englanninkielisenä sanontana tiettävästi jo 1600-luvun lopulla. Termillä viitataan ensikäden lähteen paljastamaan luottamukselliseen tai yksityiseen tietoon, joka usein liittyy rakkauteen tai seksuaalisuuteen. Nykyisin kiss and tell -ilmiölle on tunnusomaista henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu toisen henkilön kustannuksella.

1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun seksiskandaalien kiss & tellin perusmonumentti on presidentti Bill Clintonin ja Valkoisen talon avustajan Monica Lewinskyn suhde. Sen tosin toivat julkisuuteen muut kuin asianosaiset itse, mutta myöhemmin Lewinsky ryhtyi itsekin hyödyntämään tarinaansa kaupallisesti.

Kiss and tellille ei ole vakiintunutta suomalaista termiä, mutta viime vuosina suomalaismediassa on ryhdytty puhumaan salarakkaista, joilla tarkoitetaan julkisuuteen astuneita parisuhteen tai avioliiton ulkopuolisten suhteiden kolmansia pyöriä.

Kiss and tell tuli ilmiönä tutuksi Suomessa vuonna 2004, kun Marika Fingerroos vamppasi kyläkauppias Vesa Keskisen. Aiemmin samana vuonna maailmanlaajuista julkisuutta oli saanut jalkapalloilija David Beckhamin salasuhde yksityissihteeriinsä Rebecca Loosiin, joka kiersi haastatteluissa kertomassa suhteen yksityiskohdista ja paljastamassa Beckhamilta saamiaan tekstiviestejä. Tämän jälkeen kiss & tell tunnettiin terminä kaikkialla maailmassa Tuurin kyläkauppaa myöten.

Sittemmin ilmiöön ovat tutustuneet jalkapalloilija Aleksei Eremenko jr., jonka salarakas oli Martina Aitolehti, varapuhemies Ilkka Kanerva (kok) edellä mainitun Fingerroosin ja malli Anne-Mari Bergin kanssa sekä pääministeri Matti Vanhanen (kesk) entisen naisystävänsä Susan Kurosen kanssa. Lisäksi julkisuudessa esiintyi salaperäinen ”Kaarina”, joka kertoi viihdelehdistössä yksityiskohtia Vanhas-suhteestaan, mutta ei paljastanut nimeään ja kasvojaan.

Vuonna 2005 suomalaisjalkapalloilija Mikael Forssell luki lehdestä brittimalli Sammi Fugilin paljastuksia heidän väitetystä seksisuhteestaan.

Aina vamppaava vasikka ei ole nainen, vaan muun muassa prinsessa Dianan ex-rakastaja James Hewitt on ansainnut miljoonia kohuhaastatteluillaan Isossa-Britanniassa. Myös suomalainen pornomalli Henry Saari herutti vuonna 1998 brittilehdistölle kuumaa tarinaa lemmenyöstään Spice Girls -yhtyeen Mel B:n kanssa.

Ennen kuin Suomessa oltiin kuultu kiss and tellistä, vastaavia tapauksia oli tullut julkisuuteen varsin vähän. Mannekiini Tabe Slioor (1926-2006) herätti pahennusta seurustelemalla naimisissa olleen apulaiskaupunginjohtaja Erik von Frenckellin kanssa. Slioorin muistelmat julkaistiin Jallussa 1960-luvulla. Otava julkaisi presidentti Urho Kekkosen rakastajattaren Anita Hallaman paljastuskirjan Kekkosen lemmenkirjeistä vuonna 2001.

Erottelen kiss & tell -henkilöistä kolme perustyyppiä, joiden toimintatavat ja motiivit eroavat hieman toisistaan: 

  1. ne, jotka aloittavat suhteen normaalisti mutta oivaltavat (taloudellisen) hyötymisen mahdollisuuden myöhemmin – hyödyn saaminen ei kuitenkaan välttämättä ole julkisuuteen tulon määräävä motiivi
  2. ne, jotka hakeutuvat suhteeseen tietoisesti (taloudellisessa) hyötymistarkoituksessa
  3. ne, jotka (taloudellista) hyötyä saadakseen valehtelevat olleensa suhteessa

Ulkopuolisen on paha mennä sanomaan, kuuluuko Vesa Keskisen kanssa pelehtinyt Marika Fingerroos ryhmään 1 vai 2. Sama pätee muun muassa Rebecca Loosiin, joka pystyi todentamaan suhteen tekstiviesteillä eikä näin ollen kuulu ainakaan ryhmään 3. Monica Lewinsky ja Anita Hallama ovat selvästi ryhmää 1 ja ehkäpä myös Susan Ruusunen. Kimi Räikkösen Valentina Gioiasta ei vielä pysty sanomaan varmuudella mitään. Aika näyttää.

Koska Suomessa vain harvat viikkolehdet maksavat yksinoikeushaastatteluista (melko pieniä summia) eikä paljastuskirjojen tekijänpalkkioillakaan rikastu, kiss & tell ei ole päässyt kehittymään ilmiönä samanlaisiin mittasuhteisiin kuin Britanniassa. Tällöin muita motiiveja suhteen yksityiskohtien julkistamisella voivat olla esimerkiksi kosto, väärien huhujen kumoaminen, narsistinen julkisuus ja julkisuus työtilaisuuksien kalastelemiseksi ja oman brändin pönkittämiseksi.

Wanna-be-julkkisten tosi-tv-aikakaudella erityisesti nämä kaksi jälkimmäistä piirrettä näyttävät korostuvan kiss and tell -ilmiössä. Valentina Gioiankin on kerrottu esiintyneen italialaisissa tosi-tv-ohjelmissa.

Advertisements


One Response to “Vamppaavat vasikat”


  1. 1 Kuinka käy Kanervan? « Skandaalin polttopisteessä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: