Gradu, vasemman käden välityö

08Mar07

Eräässä yliopistossa on tehty tuore pro gradu -tutkielma, joka käsittelee erästä suomalaista mediaskandaalia. Eräs gradun tekijä varmaan toivoo tämän luettuaan, etten olisi tekelettä koskaan nähnyt, mutta ehkä sitä olisi kannattanut miettiä jo ennen työn palauttamista.

Hyvät opiskelijat. Bästa studerande. Tiedän hyvin, ettei elämäntilanne ole koskaan suotuisa gradun tekemiselle. Töiden, opiskeluiden, ihmissuhteiden ja harrastusten hoidon jälkeen jää normaalille ihmiselle vapaa aikaa noin 20 minuuttia päivässä. Montako työtuntia graduprojekti vie? Nii-in. Jos homman tekee kunnolla, valmistuminen vie vuosikymmeniä, eikä siitä työstä edes makseta mitään. Ihmisestä tulee jaanapelkonen.

Olkoon tämä lieventävä asianhaara, mutta laiskureita sivallan ruoskallani.

Sananen tästä nimeltä mainitsemattomasta gradusta. Se on sivumäärältään niukin naukin riittävä maisterin opinnäytteeksi, 71 sivua plus lähteet ja liitteet. Sen metodit eivät kestä kriittistä tarkastelua. Tutkimusmenetelmien reliabiliteettia ja validiteettia on vaikea arvioida ylipäätään ollenkaan, koska menetelmien kuvaus on hämärä ja puutteellinen sekä kytkös teoreettiseen viitekehykseen keinotekoinen.

Näiden moitteiden suurin syy ei ole se, että lööppigraduni on unohdettu lähdeluettelosta, vaikka sitä on käytetty työssä pohjana. Muitakin huolimattomuuksia lähdeluettelosta löytyy. Suurin ongelma tässä käytännön lehtityötä analysoivassa gradussa on teoreettisen pohjan ja toimittajakokemuksen huutava puute, joka huokuu läpi jo työn peruslähtökohdista.

Jos tämän niukkuuden varaan yrittää rakentaa omaa ajattelua, joutuu heti alkumetreillä täysin väärille raiteille omine ennakkoluuloineen. Jos tekijä olisi vaivautunut lukemaan graduani johdantolukua pidemmälle, hän olisi saanut oman tutkielmansa kannalta relevanttia tutkimustietoa ja muutaman faktankin ehkä kohdalleen.

Sensaatiomainen uutisointi venyttää usein objektiivisuuden rajoja, sillä se yhdistää kaksi toisilleen sopimatonta asiaa: faktatiedon ja tunteisiin vetoamisen. Kun uutista dramatisoidaan, siitä tehdään tarina, josta lukija voi löytää hyvän ja pahan. Koskettavuutta haetaan voimakkaalla yksinkertaistamisella, mikä ei ole tiedon tarjoamisen kannalta paras mahdollinen toimintatapa. Dramatisointi on arveluttavaa, koska silloin uutisen tarkoituksena on viihdyttää ja myydä.  

– Eräs graduntekijä eräässä gradussa

(älyttömyyksien kursivointi minun)

Höpönlöpöä. Sanoisin, että vielä arveluttavampaa on esittää mielipiteitä ja mutu-tietoa tieteellisinä faktoina. Tervetuloa todellisuuteen!

Nythän on niin, että vaikka gradu on ”vain” opinnäytetyö, se on myös käyntikortti työelämään. Gradu on maisterintutkinnon suurin yksittäinen opintokokonaisuus, lopputyö, joka testaa opiskelijan käytännön ja teorian oppimistason. Jos menee siinä alta riman, se on ulospäin signaali, ettei välttämättä suoriudu muistakaan vaativista projekteista.

Yhä useampi gradu julkaistaan internetissä – tekijän suostumuksella toki. Jos graduntekijä ajattelee piilottavansa hutaisemansa työn muilta kieltämällä sen nettijulkaisun, erehtyy pahoin. Julkaisemattomatkin gradut ovat kaikkien saatavilla kyseisen yliopiston kirjastossa. Myös ne etäisen yliopiston kirjaston perävarastoon piilotetut muinaiset tutkielmat päätyvät aikanaan jonkun käsiin.

Kerroin vastikään yhdelle toimittajakollegalleni käyneeni lukemassa hänen gradunsa yliopiston kirjastossa. Ennen kuin ehdin sanoa muuta, hän jo kiirehti säikähtäneesti selittämään, miten syvästi hän häpeää tekelettään.

En tahtoisi pelotella teitä, lapset, mutta pahan gradun kosto on kauhea. Mistä sitä tietää, vaikka päätyisitte ministeriksi. Silloin gradunne kaivetaan haudastaan, ja parhaat herkkupalat levitellään mediassa koko kansakunnan naureskeltaviksi.  

Unkarin suurlähettiläs, entinen ministeri Jari Vilén (kok) on elävä esimerkki siitä, kuinka huono gradu valvottaa vielä aikuisenakin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Sähköinen muisti on ikuinen, vaikka Wikipediassa asioita hieman siloittelisikin.

Ennen gradun arvosanan saattoi tarkistaa kirjastokappaleen lopusta, jossa oli tarkastajien lausunto. Sittemmin käytäntö muuttui, eikä arvosanoja ja lausuntoja enää saa tietoon kuin erikseen vaatimalla.

Arvosanojen piilottelu on ehdottomasti väärin. Miten gradun lukijat voivat arvioida työn tasoa, jos eivät tiedä sen laatuluokitusta? Lähdekriittinen arviointi onnistuu asioihin perehtyneeltä, mutta ei suurimmalta osalta lukijoista, jotka ovat usein toisia graduntekijöitä. Vaarana on, että väärät hypoteesit ja onnettomat päätelmät saavat tuulta siipiensä alle ja ryhtyvät elämään omaa elämäänsä historiallisina totuuksina.

Advertisements


One Response to “Gradu, vasemman käden välityö”

  1. 1 Riitta Hankonen

    Voi apua.

    En ikinä usko, että kukaan on käynyt vilkaisemassa mun graduani… toivottavasti ei, sillä siihen on kirjoitettu kuolematon lause ”Televisiokuva voi olla joko mustavalkoinen tai värillinen.”

    Sain gradusta kuitenkin paremman arvosanan kuin luulin, joten ehkä sitä ei kuitenkaan tarvitse hävetä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: