Suomen ja Euroopan presidenttien lemmenviestit vertailussa

12Lok07

hallama.jpgPääministerin morsian oli tänään lopussa Helsingin keskustan Suomalaisesta kirjakaupasta. Olen aiemmin selannut kirjaa kaupassa, enkä kutsuisi sitä varsinaisesti miksikään äitienpäivän, isänpäivän tai joulun lahjahitiksi. Mutta nyt ennustan Susan Kurosen kirjalle yllättävää myyntipiikkiä Vanhas-oikeudenkäynnin lähestyessä.

Mielenkiintoinen vertailukohta Etukeno Oy:n kustantamalle kirjalle on Anita Hallaman Otavalla julkaisema Sydämen kieltä sydämelle (2001). Anita Hallama oli edesmenneen suurlähettiläs Jaakko Hallaman puoliso ja nainen, josta kuiskuteltiin presidentti Urho Kekkosen rakastajattarena (lue Kekkosen naisjuttuja sivuava kolumnini tästä). Pitkään asiasta vaiennut Anita Hallama kyllästyi huhuihin vasta vuosikymmeniä kaiken tapahtuneen jälkeen.

Neljän ihmisen rakkausdraaman kolme muuta osapuolta eivät olleet enää vuonna 2001 kommentoimassa Anita Hallaman kirjaa, joten historiaan jää vain presidentin salarakkaan totuus. Vanhasella sen sijaan on vielä mahdollisuus kertoa oma versionsa Kurosen tarinasta.

Hallaman kirja on ärsytystä aiheuttava aukkotehtävä. Kirja koostuu Hallaman epäsuorasta kuvauksesta Kekkosen hänelle lähettämistä valikoiduista rakkauskirjeistä. Suoranaisia lemmenkuvauksia ei esitetä, mutta sitäkin enemmän Kekkosen lyyristä lepertelyä. Loput tapahtumat jäävät lukijan mielikuvituksen varaan. Nähtävästi presidentti oli syvästi rakastunut Hallamaan, mutta omat tunteensa kirjoittaja peittää eikä Hallaman Kekkoselle lähettämiä viestejä julkisteta. Hän tuntuu jopa toppuuttelevan lääpällään olevan Kekkosen intoa, jolloin maamme isästä syntyy jokseenkin tragikoominen mielikuva.

Hallama ei avaa tapahtumien taustoja, kuten sitä, mistä kipinä hänen ja presidentin välillä syttyi. Se kyllä kerrotaan, missä näin tapahtui:

On tapahtunut se, mitä aavistelin tapahtuneen toukokuisella Jugoslavian valtiovierailulla, jolle osallistuin Sylvin seuralaisena. Jotakin sellaista syttyi, mikä ei hevin sammu. Ilmeisesti aina niin tarkkasilmäinen Sylvikin havaitsi tai ainakin aavisteli jotakin, koska heittäytyi Jovanka Titon luona käydessämme aivan puhumattomaksi. Jouduin kiusalliseen tilanteeseen: pitämään keskustelua yllä Sylvin puolesta.

– Anita Hallama kirjassaan Sydämen kieltä sydämelle (Otava 2001)

Myös se jää epäselväksi, miksi Jaakko Hallama ja presidentin puoliso Sylvi Kekkonen lopulta sopeutuivat Urho Kekkosen ja Anita Hallaman kaukorakkaussuhteeseen.

Aukkopaikkojen vuoksi Sydämen kieltä sydämelle on kiusallisempaa luettavaa kuin Pääministerin morsian. Hallaman teoksesta tulee lukijalle vahva tunne, ettei kirjoittaja kerro rehellisesti kaikkea, kun taas Kuronen antaa aidomman kuvauksen omista ja pääministerin tunteista ja teoista rakkaudessa.

Kuronen julkisti kirjassaan joitakin varsin harmittomia Vanhasen lähettämiä tekstiviestejä, kuten ”huomenta kyllä nukutti aurinko paistaa toivoo euroopan presidentti”. Hallama puolestaan esitti laajoja siteerauksia Kekkosen rakkauskirjeistä, joissa Kekkonen puhui mielitietylleen avoimesti myös valtion asioista. Kokonaisia kirjeitä Hallama ei julkaissut – liekö tässä ollut taustalla Otavan juristin neuvo?

Eilisessä A-talkissa oikeustieteen tohtori Sari Tiilikka tosin huomautti, ettei kuolleella ihmisellä ole yksityisyyden suojaa, joten Hallaman ja Kurosen kirjaa ei voi suoraan rinnastaa juridisesti. Eettinen puoli onkin sitten asia erikseen.

Mainokset


2 Responses to “Suomen ja Euroopan presidenttien lemmenviestit vertailussa”


  1. 1 Matti ei sentään lyönyt « Skandaalin polttopisteessä
  2. 2 Rakkaustarinan epilogi « Skandaalin polttopisteessä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: