Kompastuuko asuntoministeri tennispalloon?

04Lok07

Ylen A-studio kertoi eilen, että nykyinen asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) esitti vuonna 2000 Helsingin kaupunginvaltuustolle 1,8 miljoonan markan (yli 300 000 euroa) avustusta Talin tenniskeskusta ylläpitävälle osakeyhtiölle. A-studion mukaan Vapaavuori esitti myös yli 8 miljoonan markan (yli 1,3 miljoonan euron) lainaa osakeyhtiölle.

Nyt kysymyksiä herättää se (miksi vasta nyt?), että Helsingin liikuntalautakunnan puheenjohtaja Vapaavuori istui tuolloin myös Helsingin Tennisstadion Oy:n hallituksessa. Kyseinen yhtiö omisti 48 prosenttia osakekannasta HVS-Suojat Oy:stä, jolle avustus kaupunginvaltuustossa myönnettiin.

Tämä ei anna kovin nättiä kuvaa kunnallispolitiikan hyvä veli -puuhasteluista eikä ainakaan paranna nykyisen asuntoministerin julkista kuvaa. Vapaavuorellahan on rikostaustansa vuoksi kovanaaman imago. Hänet on tuomittu rattijuopumuksesta 2001, varkaudesta 1984 ja pahoinpitelystä 1983.

Vuonna 1995 oikeusministeri Sauli Niinistön (kok) erityisavustajana toiminut Vapaavuori aiheutti poliittisen skandaalin, kun kävi ilmi, että hän oli salannut vanhat tuomionsa Niinistöltä. Vapaavuori siirrettiin eduskuntaryhmän palvelukseen. Vuonna 2003 hänet äänestettiin eduskuntaan.

Vapaavuoren avustusjutussa on yhtymäkohtia entisen kulttuuriministerin Suvi Lindénin (kok) golfskandaaliin 2002. Lindén oli ministerinä myöntänyt 170000 euroa valtioavustusta golfkentälle, jossa hän oli itse perheineen osakkaana.

”Luettuani Ilta-Sanomat tajusin, että herranen aika tässähän on olemassa ongelma. Tätä näkökulmaa en ottanut huomioon, että golfosake katsottaisiin sijoitukseksi”, Lindén myönsi (IS 30.5.2002) ja erosi saman tien virastaan.

Vapaavuoren case on jo seitsemän vuotta vanha, enkä tiedä, saiko hän avustuspäätöksestä itse mitään taloudellista, edes potentiaalista, etua. Hän ei toiminut vielä tuolloin ministerinä, joten tuskin tästä ministerieroa saadaan aikaan.

A-studiossa Vapaavuori pelasi itselleen aikaa höpisemällä käsittämätöntä juridista jargonia ja väittämällä, ettei muista kyseistä yksittäistapausta. Kriisinhallinnan näkökulmasta ainoa järkevä vaihtoehto hänelle on, että muisti alkaa pian pelata. Hänen on joko osoitettava esteellisyyssyytökset perusteettomiksi tai myönnettävä reilusti oma virheensä.

Mainokset


One Response to “Kompastuuko asuntoministeri tennispalloon?”

  1. Perjantain Ilta-Sanomissa tulee lisävalaistusta Vapaavuoren jääviyteen, jota tulkitsee kuntaliiton juristi Antti Iso-Koivisto. Juristin mukaan Vapaavuori ei ollut jäävi avustuspäätöstä tehtäessä, koska jääviyssäännökset olivat nykyistä lievemmät 1990-luvulla. ”Silloin piti suoraan omistaa avustusta saavaa yhtiötä, jotta katsottiin esteelliseksi päätöksentekoon”, Iso-Koivisto sanoo lehdessä.

    Ok, mutta Vapaavuori itse liikkuu edelleen liukkailla jäillä. Samassa jutussa hän nimittäin vetoaa klassiseen ”Minä en tiennyt” -selitykseen, josta yleensä koituu harmia, jos media jaksaa yhtään vatkata asiaa.

    Vapaavuori istui siis avustuspäätöstä tehtäessä Helsingin Tennisstadion Oy:n hallituksessa. Yhtiö omisti 48 prosenttia HVS-Suojat Oy:stä, jolle avustus kaupunginvaltuustossa myönnettiin. Nyt Vapaavuori sanoo IS:ssa, ettei tiennyt HVS-Suojat Oy:n olleen Tennisstadionin osaomistuksessa.

    Siis mitä ihmettä? Mies oli mukana yhtiön johdossa, mutta ei tiennyt perusasioita, kuten mitä yhtiö omistaa!

    No, onneksi Tennisstadionin toimitusjohtajalla Jussi Nesteellä on lipposmainen selitys siihen, mistä tässä jupakassa on pohjimmiltaan kysymys: ”Kyseessä oli kaunainen ohjelma, jossa yritettiin mustamaalata Vapaavuorta”, Neste tähdentää IS:ssa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: