Vaiettuja totuuksia

20Elo07

tamminiemi.jpg”Toukokuisena perjantai-iltana vuonna 1979 ajeli espoolainen komisario Helsingin-Turun valtatietä. Hän oli menossa mökilleen. Lohjanharjun tienoilla komisario kiinnitti huomiota edellä ajavaan Volvoon. Auto luisuili holtittoman tuntuisesti – penkalle, takaisin tielle, keskiviivan yli. Kuljettaja on juovuksissa, välähti komisarion päässä. Hän pysäytti auton ja löysi ratista Ahti Karjalaisen.”

Tamminiemen pesänjakajat (1981) 

Tänään tulee kuluneeksi 28 vuotta siitä, kun Suomen pankin vt. pääjohtaja Ahti Karjalainen sai yli yhden promillen rattijuopumuksesta Suomen kaikkien aikojen suurimmat liikennesakot 26650 markkaa. Tuomio ylitti jopa Ylen tv-uutisten uutiskynnyksen, mikä oli suorastaan sensaatiomaista. Karjalaisen henkilökohtainen ongelma oli ollut tiedossa, mutta siitä oli aiemmin vain vihjailtu.

Minä en koko juttua enää edes muistanut, mutta kiitos blogini kommentoijalle ja Tamminiemen pesänjakajille, jotka palauttivat tämän vanhan jupakan mieleeni. Kirjasta löytyneen ajankohdan ansiosta en joutunut käymään koko lehden vuosikertaa läpi.

Karjalaisen rattijuoppous oli varmasti oman aikansa skandaali. Kiusallisesta asiasta vaikeneminen tai sen kiistäminen on pomminvarma keino kehittää painetta skandaalin syntyyn. Nykypoliitikot taitavat tämän asian jo paremmin: keskustan puoluesihteeri Eero Lankia kertoi aviottomasta lapsestaan ennen kuin kiristäjä pääsi hekumoimaan skandaalilla, ja Helsingin uusi kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) kiirehti valintansa jälkeen kertomaan nuoruuden huumekokeiluistaan. Jopa uudet tangokuninkaalliset käyttävät nykyisin vastaavaa taktiikkaa median hallinnassa.

Tamminiemen pesänjakajat kytkeytyy toiseen oman aikansa skandaaliin, presidentti Urho Kekkosen terveydentilan salaamiseen. Pesänjakajat osui ajankohtaan, jossa presidenttipeli kävi kuumimmillaan vuoden 1984 vaaleja odotellessa. Kirjan ideana oli esitellä Kekkosen seuraajakandidaattien ”todelliset” henkilökuvat. Kun Kekkosen eroilmoitus tulikin jo syksyllä 1981, paljastuskirjan myynti räjähti pilviin.

Kirja oli aikanaan kovaa tekstiä – se suututti poliitikot, aiheutti jatkoseuraamuksia myös tekijöilleen ja muutti pysyvästi politiikan journalismin suuntaa Suomessa. Nykyisin Pesänjakajista juontuvaan tyylilajiin saavat tottua kaikki syvällisemmän luonnehdinnan arvoiset julkisuuden henkilöt. Television satiiriset Hyvät herrat, Iltalypsy ja Itse valtiaat ovat paljosta velkaa varhaiselle esikuvalleen.

Ongelmallisinta Pesänjakajissa on se, ettei lukija voi lähdeviitteiden puuttuessa tietää, ovatko tiedot peräisin ensi- vai toisen käden lähteistä, huhupuheista vai kenties kirjoittajien mielikuvituksesta. Vaikka Pesänjakajat on selkeästi puolifiktiivinen teos, se tuntuu minusta nyt jopa uskottavammalta kuin 1980-luvun suomettunut poliittinen journalismi.

Pesänjakajien tyyli on pureva, yksityisyyteen tunkeutuva, skandaalinkäryinen ja valtapelejä rakenteleva. Ainakin Aarno Laitisen ja edesmenneen Hannu Savolan maneerit voi helposti tunnistaa tekstistä. Teos on nykylukijastakin erittäin viihdyttävä, joskaan ei enää kovin hätkähdyttävä.

Miksei tällaista sensaatiokirjaa kirjoiteta nykypoliitikoista? Ervastit, Haapalat ja kumppanit, hoi! Eikö aika olisi pian kypsä Mäntyniemen pesänjakajille? Vai onko niin, että nykyjournalismi on jo tiristänyt Tarja Halosen seuraajaehdokkaista irti kaiken sen, mitä heistä on kerrottavaa? Kysyy nimimerkki ”Uuniperuna”.

Advertisements


4 Responses to “Vaiettuja totuuksia”

  1. 1 Jamo poika

    Vaiteuista totuuksista:

    Kirja menetti uskottavuutensa jo silloin kun Laitinen, Savola ja Janne Virkkunen kävivät pyytämässä ”keksimiään juttuja ja skandaaleja” Väyryseltä henkilökohtaisesti anteeksi.

    ”se tuntuu minusta nyt jopa uskottavammalta”. Miksiköhän? Siksikö, että puhdasta valhetta totuutena ja kiusantekona esittäneet toimittajat naureskelivat takanapäin kirjalleen? Uusimmissa kirjan painoksissa on Laitisen myöhemmät kommentit lisättynä kirjan loppuun keltaisilla sivuilla.

  2. Se on tämä poliittisen satiirin iänikuinen ongelma, että vastuu siirtyy katsojalle/lukijalle. Toiset uskovat kaiken, toiset eivät mitään, ja moni uskoo juuri sen mitä haluaa.

    Pesänjakajien ”keltaisilla sivuilla” Laitinen käyttää tekstistä nimitystä poliittinen satiiri, ja kyllähän tyylilaji käy kirjastakin selville monissa kohdissa. Iltalypsykin oli poliittista satiiria mutta kuitenkin sen verran överiksi vedettyä, ettei kai kukaan ajatellut poliitikkojen oikeasti puhuneen moisia. Silti satiirin kohteeksi joutunut Eeva Ahtisaari loukkaantui ohjelmasta.

    Jos osuvalla satiirilla sattuu olemaan todeksi tiedettyä faktapohjaa, kuten Pesänjakajien tapauksessa, sehän tekee siitä vain uskottavampaa. Mutta jos faktoihin perustuva uutisjournalismi paljastuu tosiasioita salailevaksi tai vääristäväksi, se menettää luotettavuutensa pitkäksi aikaa.

  3. 3 Jamo poika

    Väyrysen skandaalja mm. jalasmökki päivärahoineen, josta Suomen Kuvalehti ensin kirjoitti 14.5.1982, samoin Vladimirov-jupakka jossa Koivisto ilmoitti oman kantansa 7.9.1989.

    Väyrysestä tehtiin aikoinaan useita skandaali-uutisia, kuten ”lentoemännän nipistely” jne. Näistä skandaaleista oikeastaan jokainen oli valhe, eli toimittajien omaa keksintöä. Jäivät kuitenkin elämään kansalaisten keskuudessa totena.

    Pesänjakajissa Väyrysestä kirjoitetaan ””lehtimiehet ovat vain vääristelleet häntä” ja pari kappaletta myöhemmin ”Taas lehtimiehet ovat vääristelleet”.
    Tosi asiass lehtimiehet olivat vääristelleet, eivätkä tuolloin tutustuneet asioihin. helppo kirjoittaa inhottavaa skandaalia, kuin tutustua tosiasioihin ja harrastaa LÄHDEKRITIIKKIÄ.

    En ole millään tavalla kepulainen enkä väyrys-fani, mutta näillä esimerkeillä toteaisin vain että; ihmisen maineen tuhoaminen on hyvin helppoa keksityillä jutuilla ja kun juttua toistetaan satiireissakin totena, saa se totuuden kaavun ylleen kansalaisten keskuudessa.

    Eli kun lähdekritiikkiä ei osata harrastaa saadaan melkein jokaisesta uutisesta skandaalinpoikanen jos halutaan.

  4. Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-2 miljardia euroa vuodessa.

    – Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi ”niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi”.

    Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

    lyyxem.freehostia.com/teljo.htm

    Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.

    Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.

    – Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

    lyyxem.freehostia.com/1930.htm

    Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti ”Huusis”-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.

    Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

    Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

    http://suomenmaa.bravehost.com/


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: