Kekkosen lumoissa ja vähän Vanhasenkin

01Elo07

Sain tänään sähköpostitse pohdintaa entisaikojen poliittisista skandaaleista eräältä konkaritoimittajalta. Hän totesi, että jos 70-80-luvuilla tuntui olevan vähän skandaaleja, se johtui enemmän lehdistön sidonnaisuudesta tukemaan poliitikkoja ja puolueita kuin siitä, ettei skandaaleja olisi ollut.

Epäilemättä tälläkin on ollut vaikutusta. Lisäisin tuohon vielä sen, että politiikan ja muun uutisoinnin liukuma julkinen-yksityinen-akselilla yhä enemmän julkkisten yksityiselämän suuntaan on avannut pellit aivan uudenlaisille skandaaleille, jollaisia ennen kartettiin visusti. Skandaaleja myös seurataan aiempaa intensiivisemmin, jolloin etusivut täyttyvät liki päivittäin pienempien tai suurempien skandaalien jatkojutuista.

Joku minua vanhempi toimittaja ehkä osaisi arvioida, onko politiikan toimittajien ammattitaidossa, verkostoitumiskyvyissä, tiedonhankintaominaisuuksissa ja uutisnenässä tapahtunut kehitystä suuntaan tai toiseen sitten 70-80-luvun.

Minulle viestin lähettänyt kirjoittaja otti esimerkiksi Urho Kekkosen Islannin-matkan, jonne presidentti lähti sairaana ja huonokuntoisena. Presidentin kunto salattiin kansalta, vaikka lehdistö tiesi hyvin tilanteen. ”Kyse oli pitkälti poliittisen vallanperimyksen järjestelystä, jossa lehdistö tai poliitikot mieluummin pelasivat kuin tekivät analyyseja”, konkaritoimittaja kirjoitti.

Sattumalta kävin juuri tänään läpi vuosien 1980-81 Ilta-Sanomia, ja törmäsin tietenkin Kekkoseen. Tässä etusivun otsikoita syksyltä 1981: 

  • 23.9.1981. Brittitutkija rauhoittaa / Presidentin vaihdosta EI PIDÄ PELÄTÄ
  • 29.9.1981. Tiedotteet eivät kerro kaikkea / MITEN SAIRAS UKK ON?
  • 1.10.1981. Virolainen kysyy, onko / UKK:ta HOIDETTAVA SAIRAALASSA / Expressen: UKK ei aina tunne läheisiään
  • 2.10.1981. Matti Kekkonen suuttui Virolaiselle / ÄLÄ SINÄ SEKAANNU TÄHÄN
  • 3.10.1981 Presidenttipelin rajut kuviot / MIKSI UKK:n SAIRASLOMAA JATKETAAN?
  • 20.10.1981. Hallituslähteet: UKK ei eroa tänään
  • 22.10.1981. Kuvareportaasi 25 vuoden presidenttikaudesta / Kekkosen loistava ura
  • 24.10.1981. Totta vai roskaa? / Kohukirja ravistelee UKK:n perillisiä (Tamminiemen pesänjakajat)
  • 27.10.1981. UKK erosi
  • 28.10.1981. Vertaista ei löydy seuraajaksi / MAAILMA YLISTÄÄ KEKKOSTA

Henkilönpalvonta kohosi Kekkosen eron aikoihin suorastaan ällistyttäviin mittasuhteisiin, ja presidenttipeli kävi kulissien takana ja julkisuudessa ehkä kuumempana kuin koskaan.

Mutta oliko Kekkosen todellisen terveydentilan salaaminen skandaali vai yksityisasia tuon ajan säädösten ja ajattelutavan mukaan? Ehkä se oli jopa isänmaan etu? Jos se oli skandaali, oliko se poliittinen vai journalistinen skandaali, eli kumpien toiminnassa oli enemmän moitittavaa – valtion johdon, joka salasi, vai toimittajien, jotka tiesivät, mutta eivät kertoneet? Nykynäkövinkkelistä tällainen olisi tietysti täysin pöyristyttävää toimintaa, mutta ajallinen konteksti pitää ottaa huomioon.

Hankalaa on myös määritellä Kekkosen naissuhteita, jotka nykymittapuulla olisivat presidentillisiä skandaaleja. Aikana ennen kännykkäkameroita ja kiss & tell -ilmiötä ehtiväiset miehet saivat touhuta vapaammin. Sama määrittelyongelma minulla on Matti Vanhasen kaarinoiden, susanien ja merikukkien kanssa. Kesän alussa tekemissäni kenttähaastatteluissa kysyin ihmisiltä, minkä skandaalin he muistavat. Moni mainitsi Vanhasen naisjutut. Voisiko joku kertoa, missä vaiheessa tarinankulkua nämä ihmissuhteet muuttuivat skandaaleiksi?

Mainokset


No Responses Yet to “Kekkosen lumoissa ja vähän Vanhasenkin”

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: