Onko Rosenholz-kohu skandaali?

30Hei07

Aamulehti sanoi v-sanan viime viikolla. V-sana on julkisuudessa niin raju, että esimerkiksi eduskunnan puhujapöntössä siitä käytetään mieluummin kiertoilmaisuja ”puhua vastoin totuutta” tai ”puhua kaunisteltua totuutta”. Myös politiikan journalismissa on harvoin tapana syyttää ketään valehtelijaksi.

Mutta silloin kun v-sana nostetaan otsikoihin, kierrokset käyvät todella kovina niin eduskunnassa kuin mediassakin. V-sanan jälkeen ei ole paluuta takaisin, vaan käteen jääneet kortit katsotaan katkeraan loppuun asti, puolin ja toisin. Päitä alkaa putoilla. 

Aamulehteä kustantavan Alma Median Helsingin-toimitus on Rosenholz-kohussa tavoitellut suojelupoliisin päällikön Seppo Nevalan päänahkaa. Sairauslomalla ollut Nevala ehti kuitenkin erota itse terveydellisten syiden vuoksi, joten vaihtoehtoisesti käy myös apulaispäällikkö Petri Knapen hiuspohja. Lauantaina lehti tiedusteli sisäministeri Anne Holmlundin (kok) halukkuutta erota tehtävästään:

Olette jatkanut valehtelulinjalla viimeiseen asti, mutta ette aio erota?

– Minä syön nyt aamupalaa tällä hetkellä.

Aiotteko erottaa erityisavustajanne Ilkka Salmen, joka on myös ollut valehtelulinjan takuumies?

– Tuo kysymys on niin mielenkiintoisesti muotoiltu, että minä en voi vastata siihen.

Joku pitäisi nyt siis erottaa ja sassiin. Yksi ilmiselvä muutos politiikan journalismissa ja skandaaleissa onkin nykymedian vimma erotuttaa poliitikoita ja virkamiehiä. Itse alkuperäinen asia jää helposti taka-alalle, kun henkilönvaihdokset nousevat agendalle. Jos toimituksella itsellään ei ole kanttia esittää erokysymystä suoraan ministerille, oppositiosta löytyy aina halukkaita vaatimuksen esittäjiä.

Välillä naurettavalta tuntuvassa jankuttamisessa ja poliittisen paineen luomisessa on yhteiskunnan kannalta se hyvä puoli, että oheistuotteena syntyy myös oikeasti relevanttia yhteiskunnallista keskustelua. Kylmän sodan aikaisen historian jälkipyykki on meillä yhä pesemättä, eikä se ilman avointa arviointia ja keskustelua koskaan onnistuakaan. 1980-luvun mediassa olisi kiltisti tyydytty supon päällikön murahdukseen, ettei Rosenholzia ole Suomen viranomaisten hallussa ja vaikka olisikin, sitä ei avata ulkopuolisille. Tässä mielessä suomalainen journalismi on parempaa kuin koskaan, kuten Hannu Olkinuora totesi EVA:n raportissaan Minne menet media?

Mutta onkohan Rosenholz-casesta minulle tutkimusaineistoksi? Mediakohu se on ilman muuta, mutta onko se oikea skandaali? Aamulehti itse on nimennyt jupakan hyvin näyttävästi skandaaliksi, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat välttäneet s-sanan käyttöä tapauksen uutisoinnin yhteydessä. Tämäkin on kiinnostava muutos mediassa: keräämäni IS-aineiston perusteella skandaaleja ei nimetty skandaaleiksi ensiotsikoissa 1980- eikä vielä 1990-luvullakaan kovin usein. 2000-luvulla lukijalle ei enää jää epäselväksi, että vähäpätöisimmässäkin törttöilyssä muhii skandaalin ainekset.

Politiikan skandaaleista alan perusteoksen Political Scandal: The Power and Visibility in the Media Age (2000) tehneen professori John B. Thompsonin määritelmän mukaan skandaali liittyy tekoihin tai tapahtumiin, joihin kytkeytyy muiden tietoon tulevia rikkomuksia. Rikkomusten on oltava riittävän vakavia, jotta ne saavat yleisössä aikaan kiivaita reaktioita.

Thompsonin mukaan skandaaleihin liittyy tiettyjen arvojen, normien tai moraalikoodien rikkomuksia sekä vaikenemista tai salailua. Ulkopuoliset eivät hyväksy näitä tekoja tai tapahtumia ja he saattavat loukkantua rikkomuksista tuoden sen ilmi julkisesti. Näiden tekojen tai tapahtumien ilmitulo saattavat vahingoittaa niistä vastuullisten mainetta, mutta aina niin ei käy. 

James Lullin ja Stephen Hinermanin Media Scandals -kirjan (1997) skandaalimäärittely on osin päällekkäinen Thompsonin kanssa.  Merkittävimpiä lisäyksiä on se, että tiettyjen henkilöiden osoitetaan toimineen tarkoituksellisesti tai huolimattomasti, ja se, että tarinamuotoon puetut paljastukset leviävät laajalti eri tiedotusvälineissä synnyttäen suurta kiinnostusta ja keskustelua yleisön keskuudessa.

Rosenholz-kohussa täyttyvät toki monet näistä tunnusmerkeistä, mutta onko todellakin tehty rikkeitä ja jos on, ovatko ne olleet riittävän vakavia skandaalin syntymiseksi? Onko suojelupoliisi tarkoituksellisesti harhauttanut valtionjohtoa ja salannut aineistoa, jonka olisi pitänyt olla julkista vai onko tämä vain Aamulehden tulkinnanvarainen käsitys asiasta? Onko sisäministeri Anne Holmlund puhunut muunneltua totuutta ja jos on, onko hän tehnyt niin tietoisesti vai kenties supon harhauttamana?

Jos vastaus yhteenkin näistä kysymyksistä on kyllä, on se sitten skandaali. Aamulehti on asiasta vakuuttunut, mutta omat tietoni eivät tässä vaiheessa riitä näin raskaan leiman lyömiseen.

Mainokset


3 Responses to “Onko Rosenholz-kohu skandaali?”

  1. 1 Risto Pynnönen

    Kun oikeusministeri ja suojelupoliisi julkistivat Rusiin kohdistuneet syytökset keskustelua kävivät supoa ja Nevalaa vastan lähinnä Keskisuomalainen/päätoimittaja Laatikainen ja Ilkka/Hokkanen. Esimerkiksi Aamulehti oli lähinnä Rusia vastaan. Myöhempi herännäisyys on sitten toinen asia. Osittain syynä voi olla sekin, että lehdissä syvennyttiin huonosti asiaan ja jätettiin lukematta asian julkiset asiakirjat.
    Ongelmana oli se, että toimitukset mieluummin tekivät pinnallisesti ja poliittisesti laput silmillä Rusi-uutisia kuin että olisi kyseenalaistettu supon ja Nevalan toiminta.
    Vasta nyt on ryhdytty keskustelemaan itse asiasta eli valvooko kukaan tai mikään supoa ja ovatko supoa ohjaavat pykkälät riittäviä.
    Jos verrata ulkomilla käytyjä vastaavia keskusteluja Suomeen, olemme varsin aukana demokratian vahtikoiran asemasta.
    Johtopäätös voi olla se, että vaikka skandaali oli olemassa, lehdistö sulki silmänsä siltä.

    rp


  1. 1 Kotimaisen skandaalin muodonmuutos « Skandaalin polttopisteessä
  2. 2 Skuupin ja skandaalin leimahtava suhde « Skandaalin polttopisteessä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: