Archive for heinäkuu, 2007

Olen käynyt systemaattisesti läpi Ilta-Sanomien etusivuja vuodesta 1980 alkaen, mutta sitä vanhempien skandaalien löytäminen alkaa olla tällä menetelmällä neulan etsimistä heinäsuovasta. 1970-luvulla ja sitä aiemmin IS:n etusivua toimitettiin nimittäin tyystin eri periaattein kuin nykyisin.


Aamulehti sanoi v-sanan viime viikolla. V-sana on julkisuudessa niin raju, että esimerkiksi eduskunnan puhujapöntössä siitä käytetään mieluummin kiertoilmaisuja ”puhua vastoin totuutta” tai ”puhua kaunisteltua totuutta”. Myös politiikan journalismissa on harvoin tapana syyttää ketään valehtelijaksi. Mutta silloin kun v-sana nostetaan otsikoihin, kierrokset käyvät todella kovina niin eduskunnassa kuin mediassakin. V-sanan jälkeen ei ole paluuta takaisin, vaan käteen jääneet kortit […]


Tämä blogi toimii mediaskandaaleja koskevan väitöstutkimukseni kehitysalustana ja toivottavasti myös palautekanavana itselleni päin. Lopullisesta tekstistä tulee aina vankempaa, jos ajatuksiaan on ensin testannut muilla. Kirjoittavana toimittajana minulla on ollut käytössäni kollegoiden ammattitaito, graduntekijänä taas sain paljon palautetta yliopiston seminaariryhmistä, mutta väitöskirjan tekijänä tunnen kosmista yksinäisyyttä. Jospa tätä kautta löytyisi joku, joka ymmärtäisi ja kuuntelisi.