Archive for kesäkuu, 2008
Mikä on Kyrön motiivi?
Maastohiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö sivaltelee nyt surutta joka puolelle 90-luvun ja 2000-luvun alun dopingin käytöstä hiihtopiireissä. Tähän mennessä on tapahtunut muun muassa seuraavaa.
Filed under: Ajankohtaiset skandaalit, Antti Leppävuori, Bengt-Erik Bengtsson, Doping, Jari Piirainen, Jari Räsänen, Jarmo Riski, Kaisa Varis, Kari-Pekka Kyrö, Käytäntö, Lahden MM-kisat 2001, Marjo Matikainen-Kallström, Milla Jauho, Paavo M. Petäjä, Pekka Vähäsöyrinki, Sarah Lewis, Vanhat skandaalit, Virpi Kuitunen | 1 Comment
Rakkaustarinan epilogi
Uutiset kertovat, että presidentti Urho Kekkosen pitkäaikainen rakastettu Anita Hallama on kuollut. Omilla tahoillaan naimisissa olleiden Hallaman ja Kekkosen suhde oli aikansa kutkuttavimpia skandaaleita, josta lehdistö tyytyi vain vihjailemaan.
Anita Hallama totesi 2000-luvun alussa, ettei hän tuntenut omantunnontuskia, vaan oli pahoillaan siitä, että heidän suhteestaan kirjoitettiin rumasti.
Filed under: Anita Hallama, Käytäntö, Salarakas, Urho Kekkonen, Vanhat skandaalit | Leave a Comment
Tekeekö Vanhanen Jäätteenmäet?
Jo viikkoja vellonut vaalirahasotku siirtyi tänään uuteen vaiheeseen, jossa seurauksena voi olla pääministerin kaatuminen ja mahdollisesti jopa ennenaikaiset eduskuntavaalit syksyn kunnallisvaalien yhteydessä. Skandaali on nyt saanut keskustan puolusihteeri Jarmo Korhosen ja pääministeri Matti Vanhasen kasvot.
Herrat ovat sotkeutuneet ikävän näköisesti omiin lausuntoihinsa. Selittelyjen kierre tästä enää puuttuikin.
Filed under: Ajankohtaiset skandaalit, Anneli Jäätteenmäki, Jarmo Korhonen, Jorma Kosunen, Kehittyvien maakuntien Suomi ry, Korruptio, Käytäntö, Matti Vanhanen, Merikukka Forsius, Timo Kalli | 3 Comments